Raavin itseni ylös tuhkasta, nostin katseen navastani ja panin merkille:
koko vitun maailma oli iso tulipaloalue

Tuli lämpötilan ja vedenpinnan nouseminen, maastopalot leveinä tsunamiaaltoina
Tuli pandemiat, talouskriisiterrosistit, tuli palava halu nimeltä pyromaani

Kuka sytytti langan

Syypääksi osoittautui lopulta rikkipää
Oman pään pääoma, yksilökeskeisyys
Keräsin materiaa, tarpeista viis
Kun suoraa kulmaa ei luonnosta löytynyt, se keksittiin

Kannoin kruunua kuluttajakuninkaan, ihmisen voimin toin kontrollia kaaokseen
Kun soihtumme sulattivat ruhomme sohviimme, totesin: "Vain muovi elää ikuisesti"

Vesi hukuttaa kaiken, vesi nousee

Runko on puuta, pää on rikkiä
Räjähdämme palamaan, kylmenemme äkkiä
Me palamme ja hukumme ja vesiplaneetalle
jätämme jälkeemme vain muovia ja paskaa
Rikkipää
Kulutuskulttuuri on tuhoon tuomittu kulttuuri
Hukutetun sivilisaatiomme märkien lippujen alta
ammumme hätäraketteja tyhjälle taivaalle

Lainsäätäjän vastuu ympäristöstä oli liian lyhyeksi säädetty ja tämän tästä
valta korruptoi tämän mädän järjestelmän, latvastaan lahon, oksillaan mätiä hedelmiä

Sellaiseksi iti vapaan lännen ihmiskasti, yksittäispakatuksi tulitikkurasiaksi
Vaikka systeemistään järki puuttui, linja piti, uunissa paloi yksilö loppuun

Veden pinta nousee ja nousee ja nousee