Keinu keskellä pihaa. (4x)

Aika on jättänyt sen varjoon.
rikkinäisen keinun, lasten leikkipaikan.
Se on kaukainen haave ollut lapselle.
Nyt se on jätetty yksin.

Keinu keskellä pihaa. (4x)

Yön varjot saapuvat.
Pihan leikkaavat. Nuo
keinun kaaret jättävät varjon.
Kuu tekee sen uhmakkaasti.
Se koristaa puisen pinnan kosteudellaan
ja mädännyttää tuon
suojaamattoman koko ajan elävän orgaanisen ainesosan.

Pihan poikki valon juovat uivat ja tuhoavat kauneuden.
Pihalla joku seisoo, ottaa puita, leikkaa,
jonkun sormet leikkaa jonkun nurmikon.

Odotan keskellä keinua.
Odotan keskellä keinua nousevaa Aurinkoa ja huokaan ilmaan.
Hengitys höyryää ulos, se näkyy oikein kaarena ilmassa!

Minä kuulen sen, sen vesimolekyylien
juoksevan tuonne jonnekin kaukaisuuteen, josta ne poistuvat jälleen kosmisena
näkyväisyytenä avaruuteen.

Kuuntelen keinussa jotain ääntä,
jotain puun ääntä, jotain sellaista mikä minut herättää,
minussa sellaisen alku-alku-alku-alku-alku-alku-alkukantaisen
eläimen.

Piha keskellä keinua.
Keinu keskellä pihaa.

Ei ole väärin pelätä tuota keinua, joka joskus jonkun hengenkin vei.
Ei ole oikeutta jollain kirveellä hakata sitä riekaleiksi ja paloiksi.
Ei ole mitään sanoin kuvaamatonta tunnetta tähän tilaan, joka voisi ratkaista tämän mysteerin.

Alkukantaisella avaimella.

Piha keskellä keinua.
Keinu keskellä pihaa.
Pihaa. Pihaa. Keinu.

Kumpi se on ja kumpi on,
kumpi on sitten oikein?